SYYSKUUN KUUKAUDEN LIIKUNTALAINEN 9/24: IRA KOIVUSALO JA ANSSI KALLIO

22.9.2024

Syyskuun kuukauden liikuntalainen on perinteisesti uuden vuosikurssin mamma ja pappa. Nyt pääsemme tutustumaan heihin paremmin!

 

Keitä ovat uudet mamma ja pappa?

MAMMA: Ira Koivusalo, 27-vuotias Sotkamosta

PAPPA: Anssi Kallio, 22-vuotias Loviisasta

Molemmat opiskelevat liikuntapedagogiikkaa. Yhteinen hauska fakta: Ira on opiskellut Anssin siskon kanssa Norjassa samaa koulutusta (opettajiksi)

 

Minkä vuoksi hait liikunnalle?

MAMMA: Olen aina halunnut liikunnalle. Isä on opiskellut liikkapedaa, josta noussut innostus myös itselle. Olen aiemmin opiskellut luokanopeksi, jossa olen tajunnut paremmin, että haluan opiskella liikuntaa. Tärkeimpänä siis vanhemmat ja motivaatio aiemmissa opinnoissa.

PAPPA: Olen itse liikunnallinen ja olen aina tiennyt, että haluan liikunnallisen ammatin, johon tällä tutkinnolla pääsee. Jyväskylä myös tosi kiva kaupunki!


Mitä odotuksia on tulevalle lukuvuodelle?

MAMMA: Uusien liikuntataitojen oppiminen opintojen puolesta. (Opetushommia on ollut jo, mutta ei vielä lajitaitojen opettamista). Uusiin ihmisiin tutustuminen on “lempiharrastus”. Mammana pääsee myös paljon tutustumaan kaikkiin

PAPPA: Uusien liikuntataitojen oppiminen ja uusien lajien kokeileminen opintojen kautta. Pappana ei vielä hirveästi odotuksia, koska vielä ei oikein tiedä mitä kaikkea tehtävään kuuluu, mutta avoimin mielin on siinäkin. Kivaa, kun pääsee järjestämään tapahtumia ja erityisesti tanssiaisia. 

Molemmilla myös muihin vuosikursseihin tutustuminen


Kuvaile toista 3 sanalla:

Tätä mamma ja pappa miettivät pitkään, mutta lopulta kertoivat seuraavasti;

MAMMA: Chänttäysmestari, hauskojen bilsafaktojen kertoja, kaikkien kaveri

PAPPA: Sosiaalinen, energinen ja vauhdikas

 

Lifehack muille liikuntalaisille:

MAMMA: Käykää hakemassa tai keittämässä OT:lla kahvia (HUOM erityisesti fuksit)

PAPPA: Tehkää paljon asioita yhdessä

 

NOPEET:

Metsäretki vai Kaupunkisuunnistus?

MAMMA: Metsäretki

PAPPA: Metsäretki

Lozzi vai Ilokivi?

MAMMA: Ilokivi

PAPPA: Ilokivi

Kahvi vai energiajuoma?

MAMMA: Kahvi

PAPPA: Kahvi

Kuntosali vai telinesali? 

MAMMA: Telinesali

PAPPA: Kuntosali

Escape, London vai Freetime?

MAMMA: London

PAPPA: Time

 

Maaliskuun kuukauden liikuntalainen Antti Lappalainen haluaa tietää, että montako lokkia voittaisit taistelussa, jos ne tulis samaan aikaan päälle?

MAMMA: 7 (jos on pieniä, mutta hemo isoja on vähän eri asia) Harmaalokki: 7 Merilokki: 3

PAPPA: 10: 1 merilokki jota otetaan jaloista kiinni ja jolla taistellaan muita vastaan. Eli on myös strategia valmiina.


Mitä te haluaisitte kysyä seuraavalta kuukauden liikuntalaiselta? 

Jos joutuisit korvaamaan Freddy Mercurya Queenin keikalla, minkä biisin laulaisit/pystyisit laulamaan?